Referenssi

”Yhteistyö Espoon Hissin kanssa on kestänyt jo kymmenen vuotta.”

Espoon Hissi on vastannut jo kymmenen vuotta hissien kunnossapidosta Espoon Kivenlahdessa sijaitsevassa Palvelutalo Merikartanossa. Vuosia kestäneen hyvän yhteistyön myötä oli luonnollista, että asiakas päätyi Espoon Hissiin miettiessään eri toimijoita toteuttamaan hissien peruskorjaukset.

Urakka oli haastava ottaen huomioon, että hissit piti peruskorjata palvelutalon arjen ollessa täydessä vauhdissa. Työmaita suunnitellessa, meille on tärkeää olla aiheuttamatta suurempia vaikeuksia asukkaiden elämään. Näin erityisesti kohteissa, joissa hissin käyttö on välttämätöntä.

”Hissit ovat meillä kovassa käytössä ja ajomatkoja on vuosien varrella kertynyt paljon. Meille tärkeintä on hissien turvallisuus ja luotettavuus. Se oli pääsyy hissien peruskorjauksen toteuttamiseen. Tämän lisäksi hissien ulkoinen olemus kaipasi myös päivittämistä.” Espoon Lähimmäispalvelu ry:n toimitusjohtaja Niina Pyy kertoo.

Asiakasta mietitytti, miten aikataulussa pysytään – olihan kuitenkin kyse yhdestä kiireisimmästä vuodenajasta. He pohtivat myös, miten koko työmaa vaikuttaa palvelutalon jokapäiväiseen arkeen, kun hissit ovat kovalla käytöllä päivittäin. Lopputulos kuitenkin ylitti odotukset ja Espoon Hissin asentajat saivat kehuja kerrakseen.

”Hissien peruskorjaukset onnistuivat loistavasti. Arvostamme suuresti, että tarpeitamme huomioitiin läpi työmaan ja aikataulussa todella pysyttiin. Tämä oli meille suunnattoman tärkeää.” Niina tarkentaa.

”Suosittelen lämpimästi Espoon Hissiä kokemuksemme perusteella. Asentajat olivat äärimmäisen ammattitaitoisia ja kuuntelivat meidän pienempiäkin toiveitamme.” Niina summaa.

Referenssin antaja
Niina Pyy
Toimitusjohtaja
Espoon Lähimmäispalveluyhdistys ry, Palvelutalo Merikartano