Referenssi

”Peruskorjattu hissi on toiminut moitteetta. Korjaus eteni ja valmistui luvattujen aikataulujen mukaisesti. ”

Helsingin Meilahdessa sijaitsevan kerrostalon 80 vuotta vanha hissi oli peruskorjauksen tarpeessa. Hissi oli alkuperäisessä kunnossa, eikä siihen ollut aiemmin tehty sen suurempia korjauksia. Voidaan todeta, että hissillä oli kertynyt jo hyvä tovi ajoja.

Hissi toimi pääsääntöisesti edelleen hyvin, mutta oli alkanut aika ajoin pysähtelemään. Hississä alkoi olla vuosien tuomaa kulumaa, eikä se pysähtynyt aina oikeaan kohtaan kerrosta. Tällaiset edellä mainitut hissin viat ovat hyvin yleisiä vanhoissa hisseissä. Lisäksi tämän ikäpolven laitteisiin uusien varaosien saanti on hyvin hankalaa. Suosittelemme useasti näissä tilanteissa peruskorjausta, jotta voidaan taata mahdollisimman toimiva lopputulos.

Tässäkin projektissa asiakkaalle oli tärkeää, että hissin alkuperäinen ilme pysyisi kuitenkin läsnä, vaikka hissin tekniset osat uusittiin tähän päivään. Asiakkaalta tulikin kiitosta, että tämä toive todella toteutui ja kokemus Espoon Hissin kanssa oli mieleinen.

”Peruskorjaus Espoon Hissin toimesta, oli hyvä kokemus. Toiveitamme kuunneltiin ja ne otettiin huomioon projektin toteutuksen eri vaiheissa. Saimme asiantuntevia vinkkejä Espoon Hissin Rikulta ja projektiin valitulta ulkopuoliselta valvojalta. Tiimityö toimi hyvin.” kertoo Mia Mäkinen taloyhtiönhallituksesta.

”Peruskorjattu hissi on toiminut moitteetta. Työmaasta aiheutuva vaiva ja meluhaitta oli suhteellisen vähäistä. Korjaus eteni ja valmistui luvattujen aikataulujen mukaisesti. ” Mäkinen jatkaa.

Referenssin antaja:

Mia Mäkinen, hallituksen puheenjohtaja